Rehtori Seppo Siitonen: Sääksjärven koulussa saa sanoa ”moi reksi”

This is an interview with the rector of the local shcool. The local school has been a forerunner in many fields of development in Finland.

Rauhallinen, vakuuttava, kiinnostunut ja edistyksellinen. Nämä sanat tulevat ensimmäisenä mieleen miettiessäni miten kuvailla Sääksjärven koulun rehtoria, Seppo Siitosta. Koska organisaatio on väkisinkin johtajansa näköinen, näiden termien voisi ajatella pätevän myös koko kouluun. Käytän seuraavan tilan purkaakseni edellä mainitsemani adjektiivit kertomalla miten koin tällä viikolla toteuttamani vierailuni koululla.

Sääksjärven koulu

Sääksjärven koulu

Rauhallinen. Saapuessani rehtorin toimiston ja opettajainhuoneen väliseen käytävään, työnteon ilmapiiri oli eloisa, mutta ei mitenkään hektinen, vaan hyvin rauhallinen. Eräs opettaja tuli hymyillen minua vastaan ja kysyi ketä etsin. Kun kerroin tulleeni tapaamaan koulun rehtoria, minut ohjattiin tämän huoneen ovelle, josta hän itse virkkoi hymy huulillaan ja rauhallisella äänellä, että aloitetaan haastattelu ihan justiinsa, mutta että hänellä on yksi lyhyt palaveri ennen sitä. ”Ota rennosti!”, kehotus vielä jatkui. Niinpä minä sitten otin rennosti. Istuin käytävän sohvalle ja siitä paikaltani käytin hyväksi mainiota tilaisuutta seurata muun muassa liikunnan-, äidinkielen- ja maantiedonopettajien toimintaa ja keskeistä kommunikointia. Tunnelma pysyi rentona, vaikka heidän ”jaloissaan” juoksi oppilaita sinne tänne omien toimitettavien tehtäviensä parissa. Jokaiselle lapselle ja nuorelle löytyi aikaa juuri heidän asioidensa selvittämiseen. Myöhemmin haastattelun lomassa Seppo Siitonen painottaakin koulun opettajien erinomaista yhteishenkeä yhtenä tärkeimmistä toimivan työympäristön menestystekijöistä.

Vakuuttava. Päästyäni alkuun haastattelussa rehtori Siitosen kanssa olin heti hyvin vakuuttunut hänen kyvystään johtaa tätä koulua. Miksi? Siksi, että hän kertoo Sääksjärven koulun arvoista erittäin päämäärätietoisesti ja selkeästi. Toimintakulttuuri koulussa ei perustu perinteisiin tai uskomuksiin, vaan toimiviksi havaittuihin tapoihin ja jatkuvaan haluun kehittää nuoren ihmisen opintaivalta. Mielestäni merkittävää on asenne, jolla Siitonen suhtautuu lapsen ja nuoren elämään; realistisesti. ”Nuorena on se aika kun ihminen kokeilee rajojaan ja opettelee yhteiskunnan sääntöjä. Ei olisi normaalia jos näin ei olisi”, hän toteaa ja jatkaa kuvailemalla sitä, kuinka jokaisella pitää olla oikeus tehdä joskus virheitä ja epäonnistua. Tärkeä kysymys on kuinka aikuinen/opettaja rajojen kokeiluun suhtautuu. Sääksjärven koulun periaatteiden mukaan rankaiseminen itsessään ei ole ratkaisu, vaan asioista pitää pystyä aloittamaan keskustelu koulun, oppilaan ja tämän vanhempien kesken. Ongelmiin pääsääntöisesti aina löytyy ratkaisu avoimen ja luottamuksellisen kommunikoinnin kautta.

Matkalla kouluun ja takaisin lapsille löytyy monta paikkaa kiipeillä

Matkalla kouluun ja takaisin lapsille löytyy monta paikkaa kiipeillä

Toisena todistuksena rehtorin vakuuttavasta asenteesta toimii tämän suhtautuminen kehitykseen ja muutokseen. Esimerkkinä voisi mainita internetissä toimivan Wilma-ohjelman, jonka välityksellä opettaja ja oppilaan vanhemmat viestittelevät keskenään kaikista normaaleista koulunkäyntiin liittyvistä asioista kuten poissaoloista, oppilaan kehityksestä, lukujärjestyksestä ja vaikkapa koulun tulevista tapahtumista. Siitosen mielestä tämän ohjelman avulla kommunikointi kodin suuntaan ja sieltä takaisin on harpannut eteenpäin huimia askelia aikaisemmasta. Kysyn kuinka suuri merkitys rehtorin mielestä yksin Wilma-ohjelmalla on siihen, että Suomen koululaitos menestyy niin hyvin kansainvälisissä kouluvertailussa. Siitosen mukaan sillä on epäilemättä suuri merkitys.

Kiinnostunut. Seppo Siitosen työuran aikana Sääksjärven koulun arvot ovat kokeneet siirtymän kauniista sanoista käytännön tasolle. Jos yhtenä arvona on jokaisen oppilaan tasa-arvoisuus, homma ei voi mennä koulussa niin, että kaikki oppilaat tungetaan väkisin samaan muottiin. Jos jollakin oppilaalla on esimerkiksi lukihäiriö, on kohtuutonta odottaa häneltä samanlaista suoritusta lukutehtävissä kuin ”kympin oppilaalta”. Vaatimalla molemmilta samaa suorituksen tasoa tällaisessa jo alkuasetelmaltaan epätasa-arvoisessa tilanteessa voidaan epäilemättä edesauttaa luomaan lapselle tai nuorelle vääristynyttä kuvaa omasta arvostaan. Ketä se hyödyttää? Oppilailla on jo synnynnäisestikin toisistaan poikkeavat kyvyt selviytyä erilaisista tehtävistä sekä erilaiset kiinnostuksen kohteet ja siksi koulun energiaa tulisi suunnata siihen, että tarjotaan jokaiselle nuorelle ihmiselle juuri tälle räätälöidyt parhaat mahdolliset eväät selviytyä elämästä kokonaisvaltaisesti. ”Kuuntelu on se taito, jolla mennään pitkälle”, Siitonen toteaa.

Edistyksellinen. Mainitsen vahingossa sanan yläaste, jolloin rehtori Siitonen kertoo tämän termin siirtyneen Sääksjärvellä jo aikoja sitten historiaan. Sääksjärven koulu panostaa lapsen kehittymiseen ja siirtymiseen aina vain ylemmille vuosiluokille ilman mitään keksittyjä vanhan ylä- ja ala-asteen välisiä kynnyksiä tai lisähaasteita. Kun lapsi tulee alimmille luokille ja tervehtii käytävällä huikkaamalla ”moi reksi”, niin Siitonen toivoo, että sama oppilas jatkaa moikkailuaan samalla tavalla aina peruskoulun loppuun asti. Tuttu rehtori luo oppilaissa turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta. Oppilasta pyritään tukemaan samassa kouluympäristössä paljolti samojen opettajien toimesta koko perusopetuksen ajan. Oppilashuoltoon ja yksilön tarpeisiin satsaaminen on johtanut siihen, että Sääksjärvi nähdään edelläkävijä-kouluna jopa koko Suomen tasolla. Tulevaisuudessa Seppo Siitonen uskoo, että digitalisoituminen ja esimerkiksi kirjamateriaalien siirtyminen henkilökohtaisiin tabletteihin on väistämätöntä kehitystä. Opettajan merkitys luokassa ei kuitenkaan poistu. Se pysyy vähintään samana ellei jopa entisestään korostu tulevaisuudessa.

Haastattelun mahdollistama aamuinen sukellukseni Sääksjärveläiseen koulumaailmaan sai minut vielä kotonakin pohdiskelemaan ääneen tämän päivän kasvatuksen ja opetuksen haasteita ja mahdollisuuksia. Vaimoni opiskelee alaa, joten sain helposti mukaani innokkaan keskustelukumppanin, jolle jakaa tuoreita ajatuksiani. Jos tämän jutun aiheet alkoivat pohdituttaa syvemmin myös sinua, jaan tässä vielä lopuksi Sääksjärven koulun rehtorin vinkin koulunkäyntiin liittyvästä lukemisesta. Tampereen yliopiston dosentin, Matti Rimpelän, teokset ovat kuulemma perehtymisen arvoisia. Löysinkin jo kirjastosta tänä vuonna julkaistun kirjan ”Kasvatuskaaoksesta yhteiseen ymmärrykseen”. Se käsittelee koulun toimivaa vuorovaikutusta perheiden kanssa. Siitä on hyvä vaikka aloittaa.

En juurikaan kuvannut tällä kertaa koulussa rehtorin toiveesta.

This entry was posted in Yleinen and tagged , , . Bookmark the permalink.

One Response to Rehtori Seppo Siitonen: Sääksjärven koulussa saa sanoa ”moi reksi”

  1. Väinö Valtonen says:

    Kappale kukkulavuoren Pitkäparran haastattelusta.
    —————————————————————————————————

    – Kuuluuko lasten tarkkailu vielä toimenkuvaasi?

    – Se kuuluu yhä tehtäviini. Ennenvanhaan tein hyvinkin tarkkaa työtä ja se oli helppoakin, koska seudulla oli lapsiperheitä vain samanverran kuin minulla sormia. Kesäasukkaista en niin tarkkaa lukua pitänyt, koska ne muuttivat talven tullen kaupunkiin. Viime vuosisadan alkukymmenillä tänne kyllä muutti väkeä jo niin runsaasti, että lapsille piti oma koulukin rakentaa. Se saatiin valmiiksi juuri ennen sodan syttymistä. Ihmettelen, että mistä ihmiset juuri tänne tiensä löysivätkin, ja luulenpa, että se oli Lempo, joka yllytti niitä muuttamaan tänne korpeen.
    Koululaisten käyttäytymistä olen aina mielenkiinnolla seurannut. Muistanpa ajan – se oli silloin, kun tuota autojen kiitorataa ei vielä ollut – jolloin he tekivät luontoretkiä vuorelleni. Talvisin he tulivat opettajansa kanssa laskettelemaan rinteilleni ja silloin sain nähdä hurjia kuperkeikkoja ja muita temppuja.

    Koulun läheisellä pellolla kyyhötti harmaa hirsilato. Siellä oli minun vakituinen tähystyspaikkani. Hirsien raoista tarkkailin lasten välituntileikkejä ja talvisin hiihtokisoja, joita pidettiin silmieni edessä kuin tarjottimella. Ladon heinäkasassa olen monet makeat torkut ottanut. Vaan sitten tuli päivä, jolloin minut yllätettiin. Kesken uneni kuulin traktorin ääntä ladon seinän vierestä. Hädin tuskin ennätin livahtaa ulos, kun kone jo murjoi ladon kattoa ja nosteli seinähirret kuormaansa kevyesti kuin tulitikut. Paikalle rakennettiin koulutalo, mutta ei likimainkaan latoni veroista, kutsuivat sitä viipaleeksi. Vuosien kuluttua veivät viipaleenkin pois ja alkoivat rakentaa tuota kammottavaa bunkkeria.

    – Se on nykyaikainen koulutalo, lapset työskentelevät siellä opettajien johdolla opiskellen tulevaa elämäänsä varten.

    – Minä tiedän, että se on rakennettu lapsia varten. Onneksi minun ei tarvitse tietää ja taitaa kaikkea sitä, mitä heidän pitää. Luonto on minun maailmani ja minä opin sieltä kaiken tarpeellisen, eikä minun tarvitse oppia aina uutta, koska minun maailmani ei muutu niin nopeasti kuin ihmisen maailma. Taistelen kiirettä ja muuttumista vastaan enkä aio alistua. Mikäli seuraisin aikaani, pitäisi minullakin olla kompuutteri näyttöpäätteineen, kännykkä, faksi ja lautasantenni. Sellaisilla vempaimilla paljastaisin olinpaikkani tuossa tuokiossa. Ei, en suostu.
    Harvat ihmiset enää suostuvat näkemään meidän maailmaamme, ja vielä harvemmat uskovat olemassaoloomme. Mutta niille, jotka suostuvat uskomaan, meidän maailmamme on tosi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *