Höytämön nuorisoa 60-70-luvulta

Hoytamo.com managed to get together a group of men that lived their youth in Höytämö in the 1960’s and 70’s. Some old photographs were also found and retaken in the very same permises as back then. These ”boys” share many amusing stories in this article.

Tämä uutisjuttu on kaksiosainen. Esittelen tässä ensin lukijoille Höytämön nuorisoa silloin ennen ja piakkoin saman alueen nuorisoa tänä päivänä. Ensimmäinen osa kertoo siis entisajan nuorista miehistä.

On vaikea päättää, mistä tarinan aloittaisin. Syy on yksinkertainen: Tapasin ”poikaporukan”, jonka jokainen jäsen oli kävelevä tarinatori. Epäilemättä jokaikisestä heistä saisi oman juttunsa tälle sivustolle, mutta viikonloput loppuisivat totaalisesti kesken. On siis tyydyttävä kirjoittamaan tästä vanhasta nuorisosta joukkoartikkeli, josta toivoakseni löytyy jonkinlainen punainen lanka.

Penny Saarinen, Matti Haapala, Kari Kilpivuori, Risto Hirsimäki, Kari Palonen ja Seppo Ojanen

Penny Saarinen, Matti Haapala, Kari Kilpivuori, Risto Hirsimäki, Kari Palonen ja Seppo Ojanen lainaavat ja lukevat Kivekkään Aamulehteä 60-luvun alussa.

Mikko "mixa" Nurminen, Pauli "pate" Lähteenmäki, Matti "masa" Viitala, Risto "rike" Hirsimäki, Pentti "penny" Saarinen, Seppo "heppi" Floman, Jaakko "jaska" Viitala, Hannu "pasi" Suominen.

Mikko ”mixa” Nurminen, Pauli ”pate” Lähteenmäki, Matti ”masa” Viitala, Risto ”rike” Hirsimäki, Pentti ”penny” Saarinen, Seppo ”heppi” Floman, Jaakko ”jaska” Viitala ja Hannu ”pasi” Suominen.

Kohtaamani ”poijaat” edustavat ensimmäistä nuorisosukupolvea nykymuotoisessa Höytämössä. He kaikki ovat syntyneet 1940- luvun lopulla, jolloin alueen omakotitalojen rakentaminen toden teolla alkoi. Omien sanojensa mukaan he tulevat kaikki työväen perheistä ja näin ollen kukaan ei ole päässyt omaisuudellaan pröystäilemään. Yksi miehistä, Mikko Nurminen kertoo, että ei rahalla toisaalta silloin ennen ollut samanlaista merkitystä kuin nykyään: ”Ei meitä ketään kiinnostanut minkä merkkiset housut toisella on tai mitä muuta omaisuutta. Jokainen oli mitä oli ja se hyväksyttiin omanlaisenaan mukaan juttuihin.” Jos edellinen kommentti jonkun korvaan kuullostaisikin kliseeltä, minun on toteamuksen vilpittömyyteen helppo uskoa, sillä sain itse kokea niin lämpimän vastaanoton tavatessani nämä herrat.

50-luvulta asti kohtaamispaikkana Höytämön ensimmäisille kaveriporukoille toimi eräs suuri kivi lähellä nykyistä Sääksjärven nuorisotaloa. Kivi oli pitkä ja terävä päältä. Homma toimi niin, että mikäli elämä alkoi kotona pitkästyttää, pojat suuntasivat kinttunsa kohti kiveä. Ennen pitkää sinne aina ilmaantui pitkä rivi poikia valmiina pelailuun ja kujeiluun. Suomisen Hannu mainitsee nuoristotalon maisemissa hengailun kohokohdaksi päivän vuodelta 1952 kun pojanklopit istuskelivat samaisella kivellä ja seurasivat olympiasoihdun matkaa kohti Helsinkiä. Tämä onkin miesjoukon varhaisimpia muistoja kotiseudultaan.

Vähän vanhempanakin kivelle mentiin istumaan. Tässä Kari Palonen, Hannu Hietala, Seppo Ojanen, Riitta "sukunimi unohtunut", Sirpa Hepo-oja, Ritva Heikkilä ja Penny Saarinen.

Vähän vanhempanakin kivelle mentiin istumaan. Tässä Kari Palonen, Hannu Hietala, Seppo Ojanen, Riitta ”sukunimi unohtunut”, Sirpa Hepo-oja, Ritva Heikkilä ja Penny Saarinen.

Läpi lapsuuden ja nuoruuden urheilulajeista suosituimpia olivat jalkapallo ja yleisurheilu. Talvella pojat menivät lapioiden kanssa Kyynäröjärven jäälle ja raivasivat sinne itselleen peliareenan. Lumikököt toimivat mainioina maaleina höntsyssä.* Matti Viitala muistaa vanhojen aikojen talvina olleen mahtavia hankikantoja, joten lasten oli mahdollista pelata jalkapalloa myös lumella: ”Muistan eräänkin kerran, kun oli hienoa pelata kantohangella futista, kun hanki oli niin korkea, että ylettyi koskettamaan maalin ylärimaan. Se tuntui pienestä pojasta mahtavalta!” Muita pelipaikkoja olivat nykyisen ”Apinapuiston” (aidattu lasten leikkipuisto Höytämötien varressa) paikalla  sijainnut hiekkakenttä ja myöhemmin Sääksjärven kenttä.

* Höntsy on leikkimielistä pelailua, joka usein Tampereen seudulla tarkoittaa tossupalloa eli jääkiekkomaista mailapeliä, jota pelataan tennispallolla ja lenkkarit jalassa. Höntsyllä voidaan viitata myös muiden lajien harjoituksiin, kuten esim. futishöntsyihin tai sählyhöntsyihin. 

venevaja

Sama porukka kuin yllä Höytämöntien ja Mustanniementien risteyksen tuntumassa. Takana tuttu venevaja.

venevaja_van

Haastattelupäivänä kierrämme joukolla ensin Höytämössä ja saan valehtelematta kuulla tarinan jok’ikisestä omakotitalosta matkan varrella. Käymme läpi myös Höytämöntiellä tapahtuneen kuolonkolarin vuodelta 1991 ja pohdimme yhdessä tien nykyistä turvallisuutta; kävelytien puuttumista sekä autojen ylinopeuksia. Kuolonkolarin syy toki aikoinaan oli kuski, joka oli vahvassa humalatilassa.

Reippaan kävelykierroksen ja valokuvauksen lopuksi siirrymme vielä kaikki Sääksjärven Loiskeen tiloihin pullakahveelle. Tässä vaiheessa tarinoita ja persoonakuvauksia tulee korviini niin kovaan tahtiin joka suunnasta, että yksilöllisten ja selkeiden luonnekuvausten tekeminen porukan sisällä on vaikeaa. Tämä johtuu varmasti myös siitä, että kaikilla näistä miehistä on aina ollut hyvin samansuuntaiset intressit – höystettynä tietenkin jokaisen omilla vahvuuksilla ja vivahteilla. Edellämainittua seikkaa vieressäni istuva Pentti Saarinen todistaa jalkapalloesimerkillä. Porukasta pari kaveria oli älyttömän nopeita, he juoksivat 60 metriä reippaaseen kahdeksaan sekuntiin. Toisten rooli vuodesta toiseen oli toimia kentällä joukkueen poliiseina ja ottaa vastustajilta luulot pois. Sitten oli niitä, joilta löytyi peliälyä ja niitä, jotka tekivät maaleja. Yhdistävänä tekijänä kuitenkin se, että kaikki pelasivat ja halusivat pelata. Tarinoita näistä matseista riittää kaikista naapurikunnista vaikka millä mitalla.

Matti "masa" Viitala, Seppo "heppi" Floman, Risto "rike" Hirsimäki ja Hannu "pasi" Suominen

Matti ”masa” Viitala, Seppo ”heppi” Floman, Risto ”rike” Hirsimäki ja Hannu ”pasi” Suominen

Juttelemme miesten kesken myös pitkän tovin yhteisöllisyydestä. Viitalan Matin ja Jaakon mukaan sen luonne on muuttunut ehkä eniten vanhoista ajoista. Siihen aikaan kun taloja rakennettiin ja korjattiin 50-luvun Höytämössä, talkoissa käytiin joka pihassa. Jos ei talkookutsua kuulunut niin siitä oli lupa jopa loukkaantua. Toisten auttaminen kuului arkeen. Muutenkin kyläilemässä käytiin ilman sen kummempia kutsuja.

Hieman harmillisena seikkana mainittakoon, että viina näytti kuuluvan olennaisena osana kaikkiin talkoisiin. Väkijuoman käyttö tulee esiin niin kovin monessa tarinassa. Tästäkin alkuperäisestä kaverusjoukosta alkoholi on vienyt monen mennessään jo 40-50 vuotiaana. Miehet muistelevat kuinka osassa jo valmiiksi köyhässä kodissa isä saattoi juoda viimeisetkin vähät rahat ja tämän lisäksi alkoholin seurauksina muistellaan lukuisia tappeluita, joita tapahtui vanhan Sääksjärven tanssilavan lähettyvillä sekä Kyynäröjärven rannalla.

Mikko "mixa" Nurminen, Jaakko "jaska" Viitala ja Pauli "pate" Lähteenmäki

Mikko ”mixa” Nurminen, Jaakko ”jaska” Viitala ja Pauli ”pate” Lähteenmäki

Teini-ikäisinä pojankloppeja alkoi luonnollisesti kiinnostaa tytöt. Edellisessä kappaleessa mainittu Sääksjärven lava eli tuolloin kulta-aikaansa ja siellä esiintyivät 60- ja 70- luvulla Suomen kaikki aikansa huippuartistit. Lavan vetovoima oli niin kova, että eräskin pojista karkasi salaa armeijan leiriltä Lahdesta, liftasi peukkukyydillä yömyöhään Sääksjärvelle ja aamuyöstä takaisin metsäleirille vain päästäkseen tansseihin. Käry kuulemma kuitenkin kävi ja sanktiot olivat sen mukaiset.

Pakkohan minun on kysyä esimerkkejä kepposista, joita pojat nuorina tekivät. Niitä saankin pitkä listan. Jaan tässä kaksi mielestäni huvittavinta juttua. Ensimmäisessä tarinassa yhtenä yönä pojat (kukaan ei tietenkään tiedä tarkalleen ketkä) vaihtoivat Höytämön Voiman kaupan o- ja a-kirjaimen paikkaa kyltissä siten, että seuraavana aamuna asiakkaat saapuivat Vaimon kauppaan. Toisen tarinan kertoi Risto Hirsimäki siitä, kuinka pikkupojat kävivät munavarkaissa Välimäen kanalassa, mutta munia ei meinannut löytyä mistään. Ahkeran etsimisen jälkeen he löysivät yhden ja juoksivat sen kanssa Kukkolanvuorelle nykyisen vesitornin maisemiin. Pojat tekivät tulen mäen päälle aikeenaan paistaa muna. Kukaan ei kuitenkaan saanut sitä rikki. Lopulta Risto heitti munan kalliota vasten ja se hajosi, jolloin kävi ilmi, että muna oli pesämunana eli munitusmunana käytetty marmorimuna. Siitäkös kaverukset saivat oivat naurut.

Vietin tällä viikolla mielenkiintoisen ja erittäin hauskan iltapäivän Höytämön ensimmäisen nuorisojengin seurassa.

Pentti "penny" Saarinen,

Pentti ”penny” Saarinen,

Tulipa taas kerran todistettua, että pojat todellakin ovat aina poikia; iästä, olosuhteista ja ajasta viis. Viimeisenä huomiona ja päätöksenä tähän juttuun haluan mainita, että miesten puhuman murteen perusteella heidän asuinseudustaan ei voi erehtyä. Kirjoittaessani tätä tekstiä naureskelin jatkuvasti itsekseni kun tämän iloisen porukan kielet väänsivät niin voimakasta ja aitoa Tampereenmurretta. 

This entry was posted in Ihmiset and tagged , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

4 Responses to Höytämön nuorisoa 60-70-luvulta

  1. Risto Hirsimäki says:

    En usko jotta höytämössä olisi ollut perheissä joissa kasvoimme,suurempia viinaongelmia. Kyllä ne ryyppyhommat olivat suurimmaksi osaksi vikonloppujuomisia. Sitä vastoin kylään rakennettu tanssilava, jossa oli 2 tai parhaimmillaan 3 tanssit kesäviikkoisin toi viinan käytön näkyvämmin esiin ja kähinät joihin oli osallisena paljon muualta tulleita . Toki muutama hankalampi isäntä kylästä löytyi jolle alko tai itsevalmistettu maistui ,mutta yleistää sitä ei voi. Mutta yksilötasolla 40 luvun lopulla syntyneistä turhan moni ikäkavereista on iloliemen liiallisen viljelyn vuoksi poistuneita keskuudestamme. Olivat mukavia kavereita siitä huolimatta hyvää kevättä kaikille .

    • Altti says:

      Kiitos Risto tarkennuksesta. Minulla ei ollut tarkoitus sanoa, että Höytämössä olisi viinailtu enemmän kuin muualla. Meillä on tainnut (taitaa edelleen) olla kansakuntana tässä asiassa hieman skarpattavaa. Luin juuri tuon Irja Wendisch:n kirjan ”Me sotilaiden lapset” 2009 ja siinä hyvin kerrotaan sodan jälkeisen Suomen noususta. Suosittelen sekä veteraanien lapsille, mutta myös seuraavan sukupolven edustajille. Olemme saaneet perintönä hienon maan, jossa tämä yksi asia tuntuu seuraavan sukupolvesta toiseen.

    • Mikko Nurminen says:

      Juuri näin. Hieman taisi jutut ryöpsähdellä, ja kopin saaminen äijien puhetulvasta oli Altille varmaan, niin kuin sanotaan, ”haasteellista”. Omaan lapsuuteeni en muista vanhempieni alkoholin käytön kuuluneen. Vasta vuonna -63, kun Välimäentien kototalon sokkeli oli valettu, tapasin isäni ekan kerran pikku pöhnässä: Teuto istui tansseista palatessani naapurin ukon kanssa sokkelivalun reunalla ja totesi: ”Kyllä tuli poika hyvä sokkeli!”

      • Altti says:

        Joo, ja sokkeleistakin puhuttiin. Todettiin, että sinne betonin sekaan kaadettiin paljon kiviä. Sen huomaa myös meidänkin talosta, kun ryömii tuonne talon alle. Vanhempi pääty on rakennettu samaisena vuonna -63.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *